Verkkovuorovaikutuspedagogin yöunet

Ensin olin, että jes, vihdoinkin kaikki joutuu etätöihin. Sitten olin, että voi hiiskatti, oliko ennen kaikki paremmin.

Aloitin ”kokonaan etätyön” vuoden 2017 alussa. Työnäni oli opettaa maahanmuuttajia kotoutumiskoulutuksessa verkossa ja suunnitella opetus niin, että arkipäivisin on strukturoitua vuorovaikutusta reilut viisi tuntia ja vajaan parin tunnin edestä kotitehtäviä. Näin opiskelijoiden työaika päivittäin on 7,5 tuntia eli sen verran, että on oikeutettu saamaan Kelalta yhdeksän euron kulukorvauksen työpäivästä. Koska ELY-keskus valvoo oppimistuloksia, olisin menettänyt työni vuodessa, jos opetusta ei olisi aikataulutettu ja rakennettu verkkoon reaaliaikaiseksi opetukseksi.

Olkoonkin se luokkahuoneen matkimista, mutta se on tänä päivänä hyvin monelle oppijalle paljon helpompi tapa hahmottaa yhtäkkiä verkkoon muuttunut opiskeluympäristö ja toimii myös paremmin kuin se, että räiskästään digiviestimellä lista itsenäisesti suoritettavia etätehtäviä, jotka sijaitsevat mikä missäkin, osa kirjassa, loput erilaisilla digialustoilla, joiden käyttöä ei ole opeteltu, erilaisten ohjeiden ja tunnusten takana.

blonde hair blur daylight environment
Suomi digiloikkaa… mutta loikkaako se 20 vuotta taakse päin vai 2020-luvulle? (Photo by Sebastian Voortman on Pexels.com)

Vähemmän on enemmän

Onnittelen nyt jo hienosti verkko-opetuksessaan onnistuneita opettajia! Työtä kuitenkin tuntuu riittävän. Moni on innostuksissaan laittanut luokista karanneet lampaansa niin koville, että monen oppijan hereilläoloaika viime viikolla tuntui menneen tehtävien tekemiseen. Höllätkää hyvät ihmiset ja antakaa oppijoillenne aikaa tutustua uuteen oppimistapaan ja tulla sinuiksi sen kanssa. Minimisuoritus alussa riittää. Myös itseltänne. Verkko on intensiivinen ja kuormittaa, kun niin moni ohje täytyy ymmärtää itse, etsiä tietoa itse ja hoksata missä mitäkin on: missä tehtävät ovat, missä ohjeet ovat, miten tehtävä tehdään, kenen kanssa, mihin palautetaan, milloin, missä opettaja on, missä kaverit on. Abstraktin systeemin hahmottaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta avautuu kyllä vähitellen.

Niin aloittelevan verkko-opettajan kuin aloittavan verkko-opiskelijan on hyvä ottaa pieniä askelia. Verkkoluokka on hyvä tapa aloittaa verkko-opetus, koska uusi verkko-oppija hahmottaa näin tilaa, jossa on mahdollista käyttäytyä ”normaalisti”, vuorovaikuttaa. Kun luokka ja sen toimintatavat verkossa on maalattu, on helppo siirtyä työskentelemään parin kanssa ja pienryhmissä – vuorovaikutuksen tila on murrettu ja käsitetään, että oppiminen jatkuu yhdessä, ”omaa lomaa” ei ole luvassa, eikä ketään jätetä oman onnensa nojaan.

child stepping on macaroni
Liikaa vauhtia? Ihan pienet askeleet riittävät nyt. (Photo by Tatiana Syrikova on Pexels.com)

Mikä on välttämätöntä vuorovaikutusta?

Olen ihmetellyt viikon ajan, kun opetusteknologit sosiaalisessa mediassa suosittelevat palaamaan asynkronoidun opetuksen aikaan (suom. Itsenäisesti opiskeltavat Moodle-kurssit joiden kulta-aika päättyi suunnilleen vuonna 2002) ja kehottavat, ettei kannata järjestää vuorovaikutteista opetusta videoyhteyksin. Kuulun ilmeisesti itsekin tähän opetusteknologi- tai teknologiaopetusporukkaan, enkä suosittele näinä poikkeusaikoina, kun sosiaalista kanssakäymistä muutenkin rajoitetaan, rajoittamaan vielä vuorovaikutusta oppijoiden kanssa. Syytä ihmetellessä olen kuullut, että datansiirto kuormittaa verkkoja. Kyllä chat-porinan kuuluu käydä kuumana aamuisin ja iltapäivisin.

Jaaha. Datarajat paukkuvat, ja samaan aikaan striimaan tuhansien muiden tapaan Spotifya ja YouTubea sekä rankaisen lonkankoukistajiani online-joogassa. Korkeakouluissa verkko-opetustaan aloitteleville sanotaan, että unohda aikaan sidottu verkko-opetus ja videoyhteys. Käytä sitä vain, kun se on välttämätöntä. Kukaan ei määrittele, mikä on välttämätöntä. Samaan aikaan tuijotamme päivittäistä hallituksen tiedotustilaisuutta Yle Areenalta, Netflixistä Pandemia-sarjaa ja Sex Educationia. ”Keksi jotain muuta kuin reaaliaikaista vuorovaikutusta!” Töiden jälkeen perjantaisin voi sitten soitella videopuheluita ja juoda virtuaalikaljoja kavereiden kanssa.

Ihanko todella tunnin tai parin reaaliaikainen yhteys opettajan ja oppijan välillä on pahin uhka datakuormitukselle?

Teknologia vai pedagogiikka edellä?

Opettajille suosittelen lämpimästi jälkimmäistä. Ihminen edellä niin kauan kuin per.. verkko kestää. Euroopasta on kuulunut viime päivinä, että monet maat vain sulkivat koulunsa, eikä kukaan edes kysynyt, miten opetus järjestetään. Suomessa opetus järjestetään verkossa, niin kauan kuin se kestää ja suomalaiset opettajat tulevat olemaan koronasodan ansioituneita veteraaneja.

person going through a broken wire fence
Verkko meni rikki. Voidaan aloittaa itsenäinen opiskelu. (Photo by Zachary DeBottis on Pexels.com)

Valitettavasti moni opettaja on alkanut ajatella, että vuorovaikutus omassa opetuksessa ei ole välttämätöntä ja lataa ikiaikaisen perinteen mukaisesti suljettuun verkkoympäristöön tai WhatsAppiin itseopiskelumateriaalin tai etätehtävät, jotka opiskelija voi yksin katsella ja kysyä tarvittaessa apua opettajilta. Kuka kysyy, jos ei ole pakko? Vastaus: ne, jotka muutenkin pärjäisivät yksin. Kuulostaa paratiisilta, jossa olisin itse viihtynyt koululaisena, joka piti normaaliopetusta kiduttavan hitaana maailmassa, jossa eriyttämistä ei ollut vielä olemassa. Tämä sopii varmasti itseohjautuville ja motivoituneille oppijoille. Kuinka paljon heitä on? Puolet? Kolmasosa? Entä loput?

Sammuta pienet tulipalot ensin, syöksy sitten liekkeihin

Kaikki eivät tarvitse rutiineja ja ryhmäkuria. Verkko on oikea eriyttämismahdollisuuksien kultakenttä. Koulutien kolmiloikkaajat voi ja kannattaakin laittaa tekemään opintoja omaan tahtiinsa, kunhan muistaa huomioida välillä heidätkin.  Sitten voikin aloittaa muun porukan vetämisen mukaan verkko-opetukseen. Tässä eivät auta verkkoteknologiavipstaakit, joiden opetteluun opettaja joutuu käyttämään aikaa, että osaa neuvoa oppijoilleen, miten niitä käytetään ja lopulta, kun oppija on oppinut käyttämään vipstaakia, paukut eivät enää riitä sen miettimiseen, mitä piti oppia. Kun opettaja aloittaa verkko-opetuksen ensimmäistä kertaa elämässään, voi lähteä ilman omantunnontuskia tai riittämättömyyden tunteita etenemään helpoimman kautta. Ei tarvitse yrittää olla ”luova” tai ”teknologiamahdollisuuksien tietäjä”.

Suoremmin tuskin voin sanoa: sinä, oppijat ja pienten oppilaiden vanhemmat pääsette kaikki muutenkin stressaavassa tilanteessa helpoimmalla, kun aloitatte pienimmästä, mutta tärkeimmästä: kommunikaatio, vuorovaikutus. Siitä voi edetä omaan tahtiin härveleihin, softiin ja applikaatioihin. 

Mitä olisit tehnyt luokassa tänään? Miten teet sen verkkoluokassa tai luokan yhteisessä chatissa niin, että aktivoit oppijoita, mutta olet kuitenkin koko ajan läsnä? Tähän auttaa se, että opettaja näyttää, kysyy ja aktivoi… reaaliajassa ja vuorovaikutuksessa. Oppiminen tapahtuu keskustelemalla ja miettimällä yhdessä: jaetaan omaa resurssia toisille, osallistutaan ja osallistetaan. Kun ei olla fyysisesti samassa tilassa, on kommunikoitava välittömämmin, rohkeammin, täsmällisemmin ja suoremmin. Monotonisia luentoja ei kannata pitää edes aikuisille. Opettajan täytyy varmistaa ymmärrys, sillä verkossa tipahtaminen on koulua rankempaa: yksin kotona tipahtava putoaa todella syvälle.

Helppo voi olla myös laadukasta

Olen nähnyt dataa siitä, että strukturoitu vuorovaikutus verkossa takaa hyviä oppimistuloksia, kun opetus järjestetään kokonaan verkossa. Vuorovaikutuksellinen verkko-opetus edistää esimerkiksi kielenoppimista, integroitumista ja oppimismotivaatiota. Strukturoitu verkko-ohjaus edistää omien tavoitteiden kirkastamista, yksilöllisten ura- ja opintopolkujen suunnittelua, työnhakua, työllistymistä ja taas kerran, integroitumista. Teen datasta artikkelia väitöskirjaani, joten siitä myöhemmin (tänä vuonna) lisää.

Ilman strukturoitua vuorovaikutusta oppimistulokset ovat toisenlaiset. Suuri osa oppijoista ei pysty opiskelemaan ja ohjautumaan itsenäisesti, varsinkaan, jos ei tunne opettajaa ja opiskelukavereita, ja jos ei pääse riittävän usein tilanteeseen, jossa voi kysyä ja vaihtaa ajatuksia. Poikkeustilanteissa ihmiset eivät kaipaa opeteltavaksi lisää uusia kommervenkkejä, vaan turvallisuutta ja (vertais)tukea. Esimerkiksi käänteinen luokkahuone (flipped classroom) toimii verkko-opetuksessa hyvin ja edellyttää sekä itsenäistä työtä että aktiivista osallistumista: tutustu materiaaliin, kokoonnutaan ja tehdään yhdessä.

opetanilmanpaata
Mikä on välttämätöntä vuorovaikutusta ja kameran käyttöä? (Kuva: Anita Hartikainen Art House)

Ihannemaailmassa kaikki oppivat mitä haluavat, missä tahansa

Ihannemaailma on valitettavasi olemassa vain meidän opetusalan tutkijoiden ja kehittäjien päässä. Luultavasti olemme itse sellaisia otuksia, jotka rakastavat oppia kaikkialla kaiken aikaa estoitta, rajoitteitta, omin päin.

Todellisuudessa…

Edes yliopistoissa lähellekään kaikki opiskelijat eivät halua oppia ja opiskella yksin ja itsenäisesti. Olen teettänyt kolmena vuonna Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen äidinkielen ja kirjallisuuden opetusharjottelijoille kyselyn (tästäkin on ilmestymässä väikkäriartikkeli, toivottavasti tänä vuonna) heidän verkko-oppimis- ja opettamisvalmiuksistaan. Joka vuosi yli puolet on ollut sitä mieltä, että parempi on opiskella paikan päällä, luokassa toisten kanssa. Vuosi vuodelta asenteet verkko-opiskelua kohtaan muuttuvat kuitenkin positiivisemmaksi, sillä verkkokoulutus on kehittynyt kovaa vauhtia vuorovaikutteisemmaksi, ennen kuin paradigmaa alettiin määritellä viime viikolla takaisin 90-luvun suosituksiin.

Vuorovaikutus ja kohtaaminen tuovat verkko-opetukseen laatua: keskustelua, näkökulmia tehtäviin, vuoropuhelua opittavista teemoista ja elämästä, verkostoja ja ennen kaikkea ajatusten vaihtoa, mikä on tällaisina poikkeusaikoina ensisijaisen tärkeää, kun ihmisiä ei voi kohdata missään. Jos möllötetään yksin kotona viikkotolkulla, opettajien ja opiskelukavereiden näkeminen verkossa ja kaikenlainen jutustelu työn lomassa pitää meidät järjissämme. Tämän takia verkossa kannattaa suosia esimerkiksi pienryhmätyöskentelyä, johon opettaja pääsee tarvittaessa osallistumaan: oppijat pääsevät keskustelemaan, mutta pienemmällä porukalla. Opettaja on saavutettavissa, mutta ei koko ajan niskaan hengittämässä.

Viime aikojen vuorovaikutusta vastustavien ohjeistusten perusteella voisi kuvitella, että jos opettaja avaa videoyhteyden ja alkaa alustaa teemaa ja ohjeistaa tehtäviä videoyhteyden välistyksellä, tapahtuu kauheita. Räjähtääkö internet? Vai onko pahin uhka sittenkin se, että yhteys alkaa tahmata ja video pitää laittaa kiinni?

koira_zoom
”Anteeksi, voisitteko tulla antamaan minulle nakin?”, etäkoira kuiskaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: