Suomi etätöihin. Zoom käyttöön ja kokoukseen!

Ensi viikko alkaa etätyössä suurella osalla suomalaisista. Moni on ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että kokouksia ei voi järjestää työpaikoilla, vaan täytyy järjestää verkkokokous. Monella on kokemusta verkkokokouksiin osallistumisesta, mutta ei välttämättä järjestämistä.

Ei huolta, apua löytyy kyllä!

Suosin Zoomia, koska sen ilmainen versio toimii tällä hetkellä parhaiten. Äänet ja videokuva ovat yleensä moitteemat ja näytön jakaminen helppoa. Ensimmäisen kerran jälkeen laitteet muistavat kirjautumisen. Microsoftin Teams toimii ihan hyvin, mutta sen kehitys on kesken ja vastaavasti taas Skype for Businessin tuki on osin loppunut / loppumassa ja koko sovellus kuolemassa ensi vuoden heinäkuussa, joten se toimii ajoittain todella huonosti. Googlen Hangouts toimii myös hyvin, jos sinulla on käytössä Google Education -paketti ja opiskelijoilla on Google-sähköposti.

Ilmainen Zoom-kokous voi kestää ohjeen mukaan 40 minuuttia, sitten kokous täytyy avata samasta linkistä uudelleen. Jos sinulla on Zoom-lisenssi tai saat ohjelman käyttöön työnantajalta, käyttöaika on rajaton.  Jostakin syystä oma ilmais-Zoomini pysyi tänään auki tuntikausia, eikä katkaissut yhteyttä välillä.

Kasasimme ohjeet, miten saat ladattua ja asennettua ilmaisen Zoom Cloud Meetings -ohjelmiston laitteellesi, jos sinun täytyy ylihuomenna järjestää elämäsi ensimmäinen verkkopalaveri.

OHJEET

Lataa ohjeet PDF:nä täältä

I. Näin asennat ja otat käyttöön Zoom Cloud Meetingin, kun sinun täytyy järjestää palaveri.

II. Näin osallistut Zoom-kokoukseen tietokoneella, kun sinulla on linkki ja Chrome-selain.

III. Näin asennat mobiilisovelluksen ja voit osallistua Zoom-kokoukseen.

kuvituskuva_zoom
Kun asennat Zoomin, etsi ja testaa tarpeelliset työkalut.

Kiitos avusta ja mobiilin testaamisesta Kosti Koistiselle sekä saavutettavan verkko-opiskelun pro tipseistä Marja Aholalle!

Voit jättää kommentteja tai viestiä, jos ohjeet kaipaavat täydennystä, huomaat puutteita tai kaipaat ohjeistusta jostain muusta etätyön/-opettamisen/-opiskelun osa-alueesta.

afterwork
Perjantaina, kun Suomi suljettiin, verkko-opettajat olivat afterworkeilla etänä. Kippis ja voimia!

 

 

Jätä kommentti