Etätyö on oikea työ

Tekeekö silloin töitä, jos kukaan ei näe? – väitteitä etätyöstä

Oikein/väärin-pohdinnat perustuvat kokemuksiini ja keskusteluihin kollegojen kanssa omassa työyhteisössäni, jossa työskentelevät ovat pedagogisesti päteviä opettajia koulutusalan yrityksessä verkkokouluttajina. Työilmapiirimme on erittäin hyvä ja yhteishenki loistava. Autamme ja kuuntelemme toisiamme päivittäin, mutta emme näe turhan usein. 😀

Minulle etätyö = verkkotyö. Yritin miettiä, onko olemassa enää muita etätyön muotoja kuin verkkotyö, mutta en keksinyt mitään järkevää.

Etätyö on vähän niin kuin työtä, mutta ei kuitenkaan. 

• Väärin. Etätyö on paikasta riippumaton työ. Se on yleensä aikatauluihin ja rutiineihin sidottu sillä erotuksella, että ei tarvitse kävellä, autoilla tai pyöräillä aamuin ja illoin työmatkaa.

Etätyön tekijät vain istuvat jossain laiturin nokassa, eivätkä suhtaudu työhön yhtään niin luterilaisen vakavasti kuin kuuluisi.

• Oikein. Puutarhassa, rannalla tai terassilla voi mainiosti tehdä etätyötä. Jos opetan suomen kieltä puutarhasta, teemana on todennäköisesti puutarha, mitä ulkona on ja mitä ulkona voi tehdä. Toimiston voi perustaa mihin vaan, jos on internet ja -vehje.
• Väärin. Subjektiivisen otantani perusteella kaikki tietämäni etätyöntekijät ja -opiskelijat suhtautuvat työhönsä erittäin vakavasti. Koska syyllisyydentunto vapaavalintaisesta miljööstä ja mukavasta työympäristöstä vaivaa, etätyöntekijä tekee varmuuden vuoksi vähän enemmän, että ei ainakaan näytä muille siltä, etteikö tässä mitään tehtäisi. Jos työaika on 7,5 tuntia, töitä tehdään todella intensiivisesti vähintään 7,5 tuntia.

Etätyöntekijästä on ihanaa, kun kukaan ei hengitä niskaan.

• Oikein. Kun työkaverit ja opiskelijat näkevät minusta korkeintaan ylävartalon, on ihanaa, kun kukaan ei tiedä, onko minulla housut jalassa tänään ja minkä väriset villasukan hirvitykset olen pukenut.
• Väärin. Projektit, prosessit ja kiire välittyvät oivallisesti myös virtuaalisessa opettajanhuoneessa ja alati paukkuvasta sähköpostilaatikosta. Verkossa työskentelevällä on koko ajan ulottuvilla vähintään kaksi välinettä, joista ainakin jommastakummasta kuuluu piippaukset, värinät ja näkyy ilmoitukset. Jos haluaa olla rauhassa, niin puhelin täytyy laittaa kiinni tai piilottaa ja tietokoneesta sulkea jokainen pikaviestin. Jostakin syystä tätä tulee tehtyä harvemmin.

Etätyöntekijä voi itse päättää, milloin tekee työt ja pitää tauot.

• Väärin. Moni etätyö on sidottu aikatauluihin, opetustunteihin, palavereihin ja oletuksena on, että ihmiset ovat suunnilleen puolen päivän molemmin puolin läsnä koneillaan. Moni tosin on läsnä siellä myös iltakuuden molemmin puolin.
• Oikein. Aamu-unisena yritän pinnata aamun ensimmäiset tunnit niin usein kuin mahdollista ja tehdä töitä iltapäivällä pitempään.

Pomo ei voi tietää, mitä etätyöntekijä tekee

• Väärin. Pomo tietää riittävän paljon, koska on tehnyt työnjaon. Nykyaikainen hyvä pomo myös tietää mitä alaiset osaavat ja voi sen takia luottaa siihen, että asiantuntija hallitsee ja hoitaa tonttinsa.
• Oikein. Ei se tosin tiedä, mitä syön ja milloin, ellen laita kuvaa siitä. Eikä myöskään sitä, kuinka monta kahvia juon, kuinka usein käyn vessassa, mitä minulla on päällä, laitanko oikeasti perjantai-iltapäivänä viikonlopputoivotukset kotitoimistosta vai säntäsinkö jo työpuhelimen kanssa istumaan terassihuurteiselle.

Etätyötä tekeviä alaisia on vaikea hallita

• Oikein. Suurin ongelma on varmaankin opettaa alaisia johtamaan itseään eli ohjata alaisia siinä, että työajan jälkeen koneet pitäisi laittaa kiinni, työllä ei pitäisi kuormittaa itseään liikaa, työ pitäisi osata tauottaa, iltaisin ja viikonloppuisin voisi ilman tunnontuskia pitää koneet ja työsomet kiinni. Itsensäjohtamisen taito alkaa usein kehittyä vasta, kun on onnistunut ainakin kerran polttamaan itsensä siihen kuntoon, että työterveydestä on pitänyt hakea troppeja rauhoittumiseen tai verenpaineeseen. Nykyään tämä tapahtunee noin kolmekymppisenä.
• Väärin. Työnarkomaanialaista ei pysäytä mikään. Etäpomo ei pääse viemään alaisen konetta, sulkemaan linjoja ja kyydittämään alaista lepäämään. Etänä on pomon vaikea huudella, että lopeta nyt työnteko, ennen kuin rikot itsesi, koska nämä kiihkoilijat eivät lopeta, ennen kuin ovat omasta mielestään tehneet kaiken vielä paremmin.

Etätyö/-opiskelu ei korvaa fyysistä läsnäoloa

• Oikein. Ei varmaan korvaakaan, mutta onko joku ihan tosissaan sitä mieltä, että aikuiset (tai edes lapset) tarvitsevat joka päivä jotain ihmeen fyysistä kontaktia työkavereiden ja opiskelijoiden kanssa? Entä jos väittäisin, että yliopisto-opiskelijat valmistuisivat maistereiksi nopeammin, jos seminaarit voisi järjestää verkkoseminaareina? Melkein kaikki maisterikokelaat ovat kuitenkin lipuneet jo kokonaan tai osittain työelämään, ja gradut eivät valmistu ikinä, kun seminaarit järjestetään arkena keskellä päivää eri kaupungissa kuin työpaikka on.
• Väärin. Entä jos väittäisin, että fyysinen läsnäolo ei korvaa vuorovaikutusta? Ei liene tuulesta temmattua, että monissa maamme oppilaitoksissa ja kouluissa opettajat sulkeutuvat päiväksi omiin luokkiinsa ja muut työntekijät toimistoihinsa. Kiireen takia he eivät välttämättä syö yhdessä tai käy opehuoneessa ollenkaan. Ainakaan kukaan kollega ei tiedä, miten toinen opettaja opettaa, koska oman luokan ovi on pyhä ja mitä sen sisäpuolella tapahtuu ei kuulu muille. Verkossa taas käytännöt on helppo jakaa, kun kaikista oppitunneista jää tallenne. Lisäksi, toisten naamat eivät ihan todella ala vituttaa, kun ei näe liian usein. Kun näkee harvoin, aina on ihanaa nähdä.

Etätyö vapauttaa

• Oikein. Ihminen on enemmän yksilö verkossa. Yksilö toimii omien profiiliensa kautta erilaisissa verkkoyhteisössä, mutta ei voi piiloutua toisten varjoon tai taakse. Etätyöntekijän kuuluu ymmärtää, että jos hänestä ei kuulu mitään muille, häntä ei ole olemassa. Miljöön vaihtelu oman fiiliksen mukaan virkistää ja ruokkii työntekijän luovuutta. Todella vapauttavaa on tehdä etätyötä päivinä, jolloin ei huvittaisi lähteä mihinkään tai nähdä ketään. Erityisen vapauttavaa on jäädä mukavasti kotiin etätyöskentelemään, kun ulkona on 30 astetta pakkasta, taivaalta sataa jääpuikkoja ja tiet ovat infernaalisen liukkaat.
• Väärin. Onko pakko opetella käyttämään tuota ja tuota vimpstaakia? Ennen kyllä tehtiin töitä ilmankin. – On. Junaakin opeltetiin käyttämään, vaikka tukinuitto oli ihan rehtiä ja komeaa maisemointityötä. Autoilla alettiin ajaa, vaikka hevoset olivat reippaita. Rokotuksia ja ehkäisyä alettiin käyttää, vaikka ennen vanhaan lapset osasivat syntyä ja kuolla ”tuosta noin vaan”. Sähköpostia alettiin käyttää, vaikka faksikin olisi riittänyt. Suomi putoaa yhä kauemmas digipuusta ja jää jälkeen kavereista, jos korkeakoulutuksessa ja erityisesti opettajakoulutuksessa ei opeteta joka ikistä opiskelijaa työskentelemään verkossa. Kaikki muut pitäisi täydennyskouluttaa.