Kotoutumiskoulutus verkossa

Mitä nyt taas. Jotain digiloikkia?

Vuorovaikutuksesta internet-opetuksessa

Melkein pari vuotta sitten sain tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Kaksi luovaa hullua opettajaa koulutusalan yrityksessä olivat kehittäneet konseptin kotoutumiskoulutukseen verkossa. En voinut kuvitellakaan, että mitään tällaista olisi olemassa.

Nyt olen kertonut lähes kahden vuoden ajan, että olen verkko-opettaja. Minulle on vastattu esimerkiksi ”niin minäkin, pidän jooga-tunteja verkossa”, ”minäkin olen opiskellut sellaisen moodle-kurssin joskus” ja ”onpa helppo homma, kun ei tarvii kuin laittaa ne materiaalit sinne verkkoon”.

Sittemmin aloin vastata, että teen kotoutumiskoulutusta verkossa. Se on vaikeaa, koska siinä tehdään äidinkielen ja kirjallisuuden (no, tässä tapauksessa S2-) opettajan työtä ja uraohjaajan työtä. Kielen lisäksi opetan suomalaista kulttuuria ja suomalaisen yhteiskunnan käytäntöjä. Olen vastuussa niin monen ihmisen elämästä, integroitumisesta ja tulevaisuudesta, että en ehkä uskaltaisi tehdä tätä työtä, jos en olisi pätevä opettaja ja humanistimaisteri.

Opetusta on maanantaista perjantaihin joka päivä puoli yhdeksästä kolmeen. Opetuspaikka on internet. Minä olen kotona ja opiskelijat ovat kodeissaan, kuka missäkin päin Suomea. Toteutuneita opetustunteja kontaktiopetuksena verkon kautta tulee opetettua 25 tuntia viikossa. Se on seitsemän tuntia enemmän, kuin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien opetusvelvollisuus on koulussa eli paljon, mutta en valita, sillä olen varma, että yksikään äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ei ole päässyt tekemään mitään näin siistiä ja kumouksellista ainakaan minun elinaikanani.

Mikä on vuorovaikutusta?

Vuorovaikutus tapahtuu kasvotusten niin, että vuorovaikuttajat ovat samassa tilanteessa läsnä ja keskusteluyhteydessä.

Kotoutumiskoulutus verkossa on niin vuorovaikutteista, että ryhmä oppii tuntemaan toisensa hyvin, opettaja(t) oppivat tuntemaan opiskelijansa hyvin ja pitkä opiskelu omassa mukavassa ryhmässä voi johtaa esimerkiksi henkilökohtaisiin kriiseihin vertaisyhteisön menettämisestä tai leipiintymiseen, kun joka päivä näkee saman opettajan ja samat naamat kurssilla.

Verkkoluento, moodle tai blogi eivät ole vuorovaikutusta. Ne ovat ilmoittelua (esim aikatauluja ja palautuksia) varten tai itsenäistä opiskelua, niin, että joku opettaja joskus jossakin ottaa suorituksen vastaan ja mahdollisesti kommentoi sitä. Verkkokurssilla kotoutujat saavat oikeat vastaukset tehtäviin myöhemmin samana päivänä tai vielä parempi on, jos nettitehtävä on itsensä tarkistava. Opettajalta säästyy aikaa muuhun. Suosin itse tehtäviä, joita purkamalla voidaan opiskella teemaa seuraavan päivän webinaareissa.

Mitä kotoutumiskoulutuksella opiskellaan?

• kirjoittamista
• lukemista
• kuuntelua
• puhumista

Olen minäkin jumppatunteja pitänyt verkossa. Kun opiskelemme ruumiinosia, avataan web-kamerat, lauletaan ja jumpataan pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat. Olen myös lavastanut verkkoon esimerkiksi omaa nimeäni kantavan ravintolan, äitiysneuvolan, vaalit, kukkakaupan, kierrätyspisteen, kaupan, Kelan toimiston, lääkärin vastaanoton, tilanteen, jossa on pakko soittaa huoltomiehelle, sääaseman ja rautatieaseman asemalaiturin kuulutuksineen. Webinaareissa on käyty toisten opiskelijoiden kodeissa, risteilyllä, Helsingissä, Turun kirjamessuilla, hammaslääkärissä, matkatoimistossa ja lennetty lentokoneella Espanjaan. Jouluisin, itsenäisyyspäivänä, Halloweenina, pääsiäisenä, vappuna, syntymäpäivinä, juhannuksena ja kurssin lopuksi on ollut teeman mukaisia juhlawebinaareja. Opiskelijat ovat tehneet webinaareihin esimerkiksi näytelmiä. Opiskelija tietää, että opettaja grillaa juhannuksena makkaraa vesisateessa ja juo olutta.

Lisäksi opiskelijoilla on päivittäin tunnin sessio, jossa tehdään yleensä ryhmä- tai pariharjoituksena (ryhmäpuheluissa) päivän teemaan liittyviä harjoituksia. Opettaja kiertää tunnin ajan ryhmissä auttamassa, vähän niin kuin luokkahuoneessakin. Tunti voi olla myös varattu muuhun tuottavan kielitaidon harjoitteluun. Opiskelijan voi lähettää puhelimen, tehtävien ja kysymysten kanssa kanssa esimerkiksi lähikauppaan, kirpputorille tai kirjastoon harjoittelemaan oman arkipäivän asiointia. Harvoin tulee vastaan kotoutuja, joka ei osaa puhelinyhteyksien kautta raportoida tekemisiään: ottaa kuvia ja kirjoittaa tai puhua videolle, mitä hän näkee omalla pihallaan, mitä huoneita hänellä on kotonaan, mitä lähimetsässä kasvaa tai mitä yrityksiä ja ajanviettopaikkoja kotikylältä löytyy.

Webinaari vai verkkoluento

Kun henkilö ohjataan kotoutumiskoulutukseen verkkoon, viestintä tapahtuu välineillä, jotka ovat olleet käytössä jo vuosia. Ne eivät ole scifiä tai vaadi törkeästi rahaa. Toki tästä postauksesta voi tietysti lähteä netissä kiertämään urbaanilegenda, jossa ”mamuja opetetaan Kelan laskuun virtuaalitodellisuudessa”. Esimerkkinä opetuspaikoista mainittakoon Skype ja opetusalustasta blogit sekä vanha kunnon padlet.

Webinaareja opiskelijoilla on päivässä kaksi. Opettaja opettaa päivässä kaksi tai kolme webinaaria riippuen siitä, kuinka monta tasoryhmää on. Webinaari ei ole verkkoluento. Webinaarissa puhutaan, kysellään, toistetaan, harjoitellaan ääneen, kerrotaan kuulumisia, kysellään lisää, nauretaan, itketään ja tehdään erilaisia harjoituksia saneluista kuunteluihin, draamaharjoituksiin tai oppikirjan kielioppitehtäviin.

Verkkoluento on nauhoitettu video, jossa korkeakoulun opettaja, personal trainer, minkä tahansa alan nettivalmentaja tai vastaava puhuu kameralleen, nauhoittaa oman puhuvan päänsä ja lähettää videon opiskelijoidensa tai asiakkaidensa katsottavaksi. Verkkoluento on olemassa oleva video, ”vanha” live-tilanne, jossa ei ole enää ”todellista” vuorovaikutusmahdollisuutta. Videotallennetta voi jälkeen päin kommentoida ja opettaja/ kouluttaja voi tehdä videoon perustuvia kysymyksiä, joihin kurssilaiset vastaavat. Verkkoluentoa ei kuitenkaan voi keskeyttää, eikä siellä synny keskustelua, yllättäviä huomioita, yhteisöllisyyttä tai dialogia opettajan/kouluttajan/tms kanssa.

Me käytämme videotallenteita itsenäisinä tehtävinä, jotka verkkokurssilla ovat sama asia kuin kotitehtävät*. Opiskelijalla on iltapäivisin aikaa noin puolitoista tuntia tehdä itsenäiset tehtävät niin, että hän voi kysyä opettajalta apua chatissa. Hän voi myös tehdä tehtävät itsenäisesti myöhemmin illalla, jos ei kaipaa apua. Opettaja siis päivystää ryhmän chatissa iltapäivisin lähes virka-ajan loppuun asti ja voi samalla valmistella huomisia tunteja tai tehdä hallinnollisia asioita.

*eli: on se ja sama onko opiskelijoilla oppikirjoja, joista tehtävät määrätään vai verkkotehtäviä vai opettajan omia tehtävämateriaaleja VAI VALMIITA VIDEOITA. Kaikki ovat ihan hyviä, kunhan ne tukevat opiskelijan itsenäistä oppimista varsinaisen vuorovaikutteisen opetuksen lisäksi.

Kotoutumiskouluttajan työ

Kotoutumiskoulutuksessa verkossa opiskelija on keskusteluyhteydessä opettajan kanssa joka päivä noin viisi tuntia ja lisäksi opettaja päivystää vielä pari tuntia, jos opiskelijoilla on ongelmia tai kysymyksiä. Lisäksi opettajan työaikaa menee hallinnollisiin töihin sekä ohjaustyöhön ja yksilökeskusteluihin.

Mistä kotoutumiskouluttajan työnkuva ja työaika koostuvat?

• noin 25 tuntia viikossa suomen kielen, kulttuuriin ja työelämätietouden opettamista
• seuraavan päivän opetuksen suunnittelu (blogiin) ja oppituntien valmistelu (webinaari-luokkaan)
• Kurssin alussa tehdään HOPS (henkilökohtainen opintosuunnitelma)
• Noin vuoden pituinen kotoutumiskoulutus sisältää harjoittelujaksoja. Opettaja auttaa harjoittelupaikan etsimisessä, hakemisessa ja sopimusten tekemisessä.
• Harjoittelupaikoilla vieraillaan ja ohjataan opiskelijaa oppimaan suomea työssä mahdollisimman tehokkaasti ja työnantajaa/harjoittelun ohjaajaa ohjaamaan suomen kielen oppimista mahdollisimman tehokkaasti. Paikat voivat sijaita hyvin laajalla alueella. Pohjoisin paikka voi olla Utsjoella, eteläisin tähän mennessä Nauvossa.
• Kurssin loppupuolella rakennetaan jatkosuunnitelmia. Työ on uraohjausta. Mitä sinä haluat tehdä uudessa kotimaassasi nyt, kun puhut jo aika hyvin suomea? Opiskelijan kanssa puhutaan, katsotaan vaihtoehtoja, suunnitellaan ja haetaan opiskelu- ja työpaikkoja. Tässä vaiheessa tuntuu tärkeältä, että opettajalla ja opiskelijalla on hyvä ja luottamuksellinen suhde, joten siitä on etua, että sama opettaja on opettanut 6-12 kuukautta opiskelijalle suomea.
• Autetaan hankkimaan hygieniapasseja, tulityökortteja, työturvallisuuskortteja…
• Korkakoulutetuille ohjataan tutkinnonrinnastamisprosessin tekeminen.
• Treenataan yleiseen kielitestiin ja ilmoittaudutaan siihen ajoissa, jos toiveena on saada pian Suomen kansalaisuus.
• Säädetään tekniikan kanssa.
• Jutellaan niitä näitä chatissa opiskelijoiden kanssa ja opechatissä tietysti opettajien kanssa (meillä on virtuaalinen opehuone).

Verkko antaa anteeksi paljon, mutta ottaa myös paljon

Verkossa on helppo esittää, että on aina hyvällä tuulella, koska koko ajan joku ei tarkkaile olemustasi samalla tavalla kuin fyysistä läsnäoloa vaativassa vuorovaikutuksessa. Emojiit pelastavat huonoina päivinä. Kotona työskentely on rentoa, oma jääkaappi ja kahvinkeitin ovat lähellä. Pukeutuminen töihin on helppoa. Villasukat voivat olla jalassa koko työpäivän. Sosiaalinen paine on jostakin syystä ainakin itselläni ihan olematon. Varmaan siksi, että katselen webinaarissa ja ryhmäpuheluissani (myös) omaa naamaani monta tuntia päivittäin?

Verkossa opettaja voi kokea työskentelevänsä todella yksin, jos fyysisen läsnäolon mahdollisuutta työkavereiden kanssa ei ole kuukausiin. Työpaikka on tietokone ja siellä tarkemmin internet, jossa voi olla samaan aikaan kymmeniä välilehtiä auki, sähköpostit ja muut viestimet paukkuvat, työpöydät ovat sekaisin ja on vaikeuksia muistaa, missä ja millä nimellä jotkut tehtävät on tallentanut. Tekninen säätö on vakio, mutta siihen tottuu. Tekniikka toimii aina lopulta, kun pysyy rauhallisena, kokeilee, ottaa yhteyttä IT-tukeen, odottaa ja kokeilee uudestaan. Maailma ei lopu, eikä kenekään kotoutumisprosessi ole pilalla, jos yhteys tai tietokone ei joskus hetkeen toimi.  Puhelimellakin voi opettaa, jos varakonekaan ei toimi.

Kotoutumiskoulutus verkossa vie suomen kielen ja yhteiskunnan sellaisiin niemennotkoihin ja saarelmiin, joihin kielikoulutusta ei ole aikaisemmin pystytty viemään. Opiskelijoista suurin osa asuu kaukana kaupungeista ja keskuksista. He jäisivät ilman kotoutumiskoulutusta, jos internetiä ei olisi keksitty. Niin on jäänyt syrjään ihmisiä, varsinkin suomalaisten puolisoiksi tulleita naisia, jo vuosikymmenien ajan. Kotoutumiskoulutus on todella tärkeä prosessi, että yksilö sukupuolesta tai kulttuurisesta taustasta riippumatta tunnistaa oman toimijuutensa mahdollisuudet uudessa kotimaassa. Taustasta riippumatta ”minä osaan” ja ”minä pystyn” motivoivat ihmisiä ihan julmetusti.

Mitä verkko-opettajan työ vaatii

• pysy rauhallisena
• älä pelkää tietokoneita
• älä ajattele, että jotain ei voisi tehdä verkossa
• ajattele, miten opetussuunnitelman sisältöjä voisi kiepsauttaa jo olemassa oleviin ilmaisiin tietokonejuttuihin: huomaa, että onhan joku ne luokkahuoneeseenkiin sieltä opsista pyöräyttänyt -> kuka? -> opettajat
• IT-väki auttaa ohjelmistojen käyttöönottamisessa ja teknisten ongelmien kanssa, mutta IT-väki ei käännä sinun opetettavan aineesi opsin sisältöjä verkossa opetettavaan muotoon, ei nyt, eikä tulevaisuudessa. Eihän koulun talkkarikaan tai tietohallintohenkilöstö tule koulussa luokkaan näyttämään, miten sisältöjä luokkahuoneessa pitäisi opettaa.
• Työhyvinvointi on tärkeää: syö, nuku, liiku ja ole sosiaalinen.
• Työilmapiiri on tärkeää: mitään näin mullistavan upeaa systeemiä, kuten kotoutumiskoulutus verkossa on, ei pystyisi kehittämään, jos verkkotiimissä työskentelevät opettajat eivät auttaisi, kannustaisi ja jakaisi tietojansa toisilleen ja jos johtamiskulttuuri tiimissä ja firmassa ei olisi erinomaista.

Lopuksi

Syyskuussa kiersin pitkin poikin maata tapaamassa opiskeljoita harjoittelupaikoilla. Samalla reissulla kävin tapaamassa entisiä opiskelijoita ja kysyin, mitä heille kuuluu nyt. Onko töitä löytynyt? Onko kurssista jäänyt hyviä muistoja? Oppiiko suomen kieltä, jos käy kotoutumiskoulutuksen verkossa?