Mikä uraohjaus, miksi ja kenelle?

Aloitin syyskuussa uraohjauksen erikoistumiskoulutuksen.

Olen keskiasteen ammatiltani media-assistentti, yliopiston maisterintodistukseni on taiteentutkimuksen alalta, tarkemmin sanottuna kirjallisuustieteestä. Lisäksi minulla on professioammatti, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.

Yläkoulun sijasta päädyin vajaa pari vuotta sitten suomen kielen opettajaksi kotoutumiskoulutukseen verkossa. Siitä lähtien verkko-opetuksen kehittäminen on kulkenut päivittäin työni sivujuonteena. Suomen kielen ja työelämätietouden (koulutus- ja työmahdollisuuksien) oppimisen on oltava kaikkien ulottuvilla siitä huolimatta, onko päätynyt Thaimaasta Kittilään, Sortavalasta Ilomantsiin, Syyriasta Rautalammille tai Karibianmereltä Saimaan rannalle. Verkkoja täytyy kehittää entistä laajemmalle, entistä toimivammaksi.

Avaan työtäni toiste lisää, nyt keskitän ajatukseni uraohjaukseen.

Mitä minä osaan?

Sen lisäksi, että opetan suomen kieltä ja työelämätaitoja maahanmuuttajille, vastuullani on myös miettiä, mitä opiskelija kotoutumisprosessin jälkeen uudessa kotimaassaan voisi ryhtyä tekemään. Kotoutumiskoulutuksen aikana monelle avautuu Suomen koulutusmahdollisuudet ja erilaiset uramahdollisuudet. Moni uskaltaa taas unelmoida, moni unelmoi ensimmäistä kertaa ammattitutkinnosta ja työurasta. Olen ohjannut ja auttanut jo (tai vasta) kymmeniä kotoutujia suunnittelemaan omaa urakehitystään ja ollut harmistunut siitä, että minulla ei ole uraohjauksen tekemiseen

• sanoja
• metodeja
• työkaluja
• teoriaa
• käsitteitä
• käytäntöjä

Minulla on generalistimaisterin ja äikän open paperit eli ainakin paperilla hyvä organisointi-, suunnittelu- ja projektinhallintakyky, erinomaiset tiedonhankintataidot, tiedon analyyttisen tarkastelun taidot, kyky tarkkaan lähdekritiikkiin ja oletettavasti kyky tuottaa uutta tietoa.

Niin sanottujen jatkosuunnitelmien eli uraohjauksen tekemisessä minua on auttanut myös nopea googlaustaito, hyvä tuntuma ja mielenkiinto Suomen koulutuskenttään (missä voi opiskella, mitä ja mihin sellaisella ammatilla voi hakea töihin tai jatkokouluttautua) ja omakohtainen kokemus työn hakemisen vaikeuksista aina henkilöstövuokrausfirmojen vihoviimeisistä nettityönhakulomakkeista kinkkisiin täsmähakemusten ja laskelmoivan ansioluettelon muokkauksen taitoihin.

Näiden taitojen lisäksi luotan todella paljon siihen, että minulla on rauhallinen ja leppoisa olemus ja hyvä läsnäolon taito, joka välittyy viimeistään siinä vaiheessa, kun olen ihan kujalla, että miten tätä uraohjausjuttua ajetaan. Mielestäni olen saanut ihan hyviä tuloksia aikaiseksi, mutta luottamus omaan osaamiseen on jostain huijarisyndrooman ja kokemusasiantuntijan väliltä.

Miksi pitäisi opiskella lisää?

Uraohjauksen erikoistumiskoulutus on Itä-Suomen yliopiston, Turun yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteinen pilottikoulutus, jossa koulutetaan asiantuntijoita alan hommiin. Vuoden pituinen koulutus on tarkoitettu korkeakoulutetuille, uraohjaukseen liittyvien kysymysten parissa työskenteleville henkilöille, jotka haluavat tietää, mitä tekevät.

Koulutukseen hakeutuessa en tiennyt uraohjauksesta alana tai sen teoriaperinteestä juuri mitään. Tiesin, että uraohjausta on ainakin TE-toimistossa, ammattikouluissa ja korkeakouluissa. Listasin, että sitä tarvitsevat ainakin työttömyysuhan alla olevat, kotoutumisen piiriin kuuluvat maahanmuuttajat, opiskelijat, monenlaiset kuntoutujat ja alanvaihtajat sekä työuriensa alussa olevat nuoret.

Tenttasin WhatsApp-viestipalvelussa humanistimaisteriystäviltäni kokemuksia toukokuussa 2018, kun pohdin syitä, miksi menisin vuodeksi kouluttautumaan kalliiseen, mutta harvinaislaatuiseen koulutukseen. Asenne uraneuvontaa tai työnhakuneuvontaa kohtaan ei usein ole hyvä – ei varsinkaan akateemisesti koulutetuilla, eikä varsinkaan silloin, jos tulee kirje kotiin (tai netin asiointipalveluun), jossa lukee karenssin uhalla: mene.

Tiesin muusta kuin omaan työhöni liittyvästä uraohjauksesta sen, että jotkut soviteltua päivärahaa nostavat kaverit olivat ”joutuneet” tai ”päässeet” (kaverista riippuen) TE-toimiston kautta uraneuvontaan. Joillakin kokemukset ovat neutraaleja, kenenkään tajuntaa ei ollut räjäytetty. Erästä entistä opiskelutoveriani siteeraten ”siellä googlailtiin mol.fi:stä työpaikkoja, kehuttiin mun Tinder-kuvaa ja sanottiin, ettei mulla oo mitään mahiksia saada tuota Lifestyle-toimittajan paikkaa, johon kirjoitetun hakemuksen vein sille tsekattavasti korjausehdotuksia varten.”

Löyhä mukaelma dialogistamme:

Antoiko hyviä kommentteja, esimerkiksi, miten parannat hakemusta? Päivitittekö CV:n ja saitko siihen hyvin lisäkysymyksiä pohdittavaksi tai ohjeita?

Ei.

Puhuttiinko sinun osaamisen tunnistamista? Ai mistäkö? No siitä, mitä osaat ja voit tehdä, kun sinulla on tuo ja tuo maisterin tutkinto ja tuo työkokemus ja tuo järjestökokemus…?

Ei.

Minkälaisia urapolkumahdollisuuksia sinun tutkinnollasi ja sen aineyhdistelmällä on?

Ei.

Minkälaisia töitä voisit hakea, millä lisäkoulutuksella voisit täydentää osaamistasi ja mistä muualta niitä työpaikkoja löytyy kuin itsestäänselvältä TE-toimiston työpaikkasivuilta?

Ei.

Miten ja millä sanoilla avoimissa hakemuksissa korostetaan sitä omaa pitkää maisterin koulutusta ja sen tuomia taitoja, kuten tiedonhakeminen, tiedon analysointi ja tuottaminen, projektinhallintataito, jota gradun tehneellä varmasti on, luova ongelmanratkaisukyky, oman työn ohjaaminen….? Tai että, missä piilotyöpaikat ovat? Mistä niitä löytyy? Mitä ne voivat olla sinun alalla tai millä tahansa alalla, erityisesti juuri sinua kiinnostavissa ja sinun osaamistasi hyödyntävissä työpaikoissa?

Ei mitään noista.

Työskentelen itse samantapaisessa tehtävässä kuin ystävääni onnettomasti ohjannut ja tilintekoni uhriksi joutunut uraneuvojaparka. Pahoittelut, jos joku tunnisti itsensä, mutta jos todella tunsit piston sydämessäsi, suosittelen seuraamaan tätä blogia. Jollei kynäni terä yllättäen katkea, se pysyy terävänä.

Tieto lisää kyselyikää

Kysymyksiä, jotka kysyin ystävältäni, olen oppinut miettimään tipottain käytännön työtä tekemällä. Uraohjaaminen ja tulevaisuuksien suunnittelu on mielenkiintoista, mukavaa ja palkitsevaa. Varmemmalta kyllä tuntuisi, jos työtä pystyisi selittämään itselleen järkevästi eli käsitteellistämään.

Käsitteellistämisellä tarkoitan sitä, että uraohjauksen voisi vaikkapa piirtää prosessikaavioksi tai aikajanaksi. Missä vaiheessa kotoutumisprosessia, ammatti- , lukio- tai korkeakouluopintoja nyt ollaan ja milloin pitää alkaa suunnitella seuraavaa askelta? Miten asiakas sitä voisi itse suunnitella? Mikä on se iso tavoite siellä kauempana ja miten sitä kohti voi päästä, vähän kerrallaan? Mitä varten näitä väliaskeleita (esim. erilaisia koulutuksia) otetaan nyt? Mitä sellaista henkilö on osannut tehdä vanhassa työssään tai kotimaassaan, minkä voi valjastaa työelämätaidoksi Suomessa tulevaisuuden työelämässä? Miten kehtaan sanoa jostain vanhanaikaisesta tai täysin epärealistisesta ammatista haaveilevalle, että sori, mutta noilla jutuilla ei ole (ainakaan Suomessa) eletty vuosikymmeniin ja aikakin ajoi jo ohi. Toisin sanoen, miten näistä asioista pitäisi keskustella niin, että ilmapiiri pysyisi kannustavana ja toiveikkaana?

Mitä kaikkea koulutus- ja työmarkkinapolitiikasta, niiden murroksista ja muutoksista ylipäätään pitäisi tietää? Mistä ja mitä kannattaa vähintään seurata? Keneltä kysyn, jos mieltäni askarruttaa ja asiakkaan puolesta pitäisi kysellä?

Ensimmäinen viikonloppu uraohjauskoulutuksessa lämmitti mieltä: Juuri näiden ongelmien kanssa painitaan. Kaikki miettivät samanlaisia juttuja. Jokainen, kouluttajat mukaan lukien, haluaa uutta tietoa uraohjausprosesseista ja kuunnella, mitä sanottavaa meillä kaikilla alalla työskentelevillä on. Koulutuksen järjestämiselle oli vakava peruste: Suomessa työskentelee moni uraohjauksen parissa, mutta alalle ei ole ollut suoraa asiantuntijakoulutusta. Ilmankos uraohjaus tuntui äkkiseltään nuorelle opettajanplatkulle silkalta villiltä länneltä.

Mieltäni lämmitti, kun toisena koulutuspäivänä oltiin jo syvän kritiikin sydämessä. Onko koko uraohjauksen ydin se, että yritämme ohjata ihmisiä toimimaan ja ajattelemaan länsimaisen keskiluokan ihanteen mukaisesti? Tottakai on, siitähän on kyse koulujärjestelmässämme muutenkin. Miksi kaikkien pitäisi oppia se malli? Miksi kaikkien pitäisi oppia käyttäytymään em. ryhmän tahdon mukaisesti?

En osaa vastata edes siihen, miksi työnhaun pitää olla näin kehittyneessä yhteiskunnassa niin monimutkainen prosessi, että sitä täytyy opiskella viikkotolkulla, jos siihen loikkaa uutena tekijänä. Joku idea uraohjauksessa kuitenkin on. Ehkä se, että on jokin organisoitu malli muuten kaoottisessa maailmassa. Asiakkaan oman identiteetin ja yksilölliseen elämän rakentamiseen liittyvät henkilökohtaiset tarinat – ja niiden rakentamisessa auttaminen – siinä kiehtovat.

Uraohjattava on uraohjaajan asiakas, jonka kohtaamisessa riskinä on vuorovaikutuksen epäonnistuminen. Asiakkaan lopputunnelma voi olla velttoa käden puristusta laimeampi uraohjauskokemus. Ilmoittauduin koulutukseen, koska torkkuva maailmanparantaja sisälläni havahtui ja kuiskasi, että jonkunhan tämä täytyy haltuun ottaa ja käyttää koulutuksen uutta tietoa siihen, miten ohjata ihmisiä paremmille urille.