Isänmaan puolesta

Miten maailmanpolisiissa pärjää bipolaarisena naisena? Mitä yhteistä on amerikkalaisella agenttisarjalla ja suomalaisella opettajankoulutuksella?

Röhnötin viime viikonlopun sohvalla flunssaisena ja katselin suoratoistopalvelu Netflixistä kaksi ensimmäistä tuotantokautta Isänmaan puolesta -sarjaa (Homeland). En ole kovin ketterä sarjojen katsoja. Countrymusiikkibisnessarja Nashvillen katseluun meni kolme tai neljä vuotta, Hakekaa kätilö! -sarjan aloitin tammikuussa 2017 ja olen päässyt jo melkein kolmannen kauden puoleen väliin.

Päätin vaihtaa nyt genreä ja etsin musikaalisarjojen ja BBC:n draamojen sijasta kuumeisesti mukavaa agenttisarjaa. Isänmaan puolesta valikoitui kohteekseni, koska sarjassa näyttelee Claire Danes, jonka hienoa roolisuoritusta Temple Grandin -elokuvassa usein muistelen lämmöllä. Elokuva kertoo autistisesta etologista (eläinten käyttäytymisen tutkija), jonka elämäntehtävä autismista tiedon välittämisen lisäksi on ollut parantaa karjan hyvinvointia ja vähentää eläinten stressiä ennen teurastusta. Katsoin elokuvan vuonna 2012 kaksi kertaa, koska leffan tarina oli niin uskomaton ja älyttömän hieno.

Kun aloitin Isänmaan puolesta -sarjan katselun, ihmettelin, että näyttääpä Danes nuorelta. Senhän pitäisi olla ikäloppu, koska hän näytteli jo 90-luvun puolessa välissä Romeossa ja Juliassa ihku-Leon kanssa. Googlailu kertoo Danesin olevan syntynyt 1979, joten eläkevirka ei vielä taida olla kyseessä, vaikka sarjaa onkin tehty jo seitsemän kautta.

Agenttisarjassa Danes näyttelee bipolaarista CIA:n (nais)agenttia. Tiedämme paljon kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ja monilla meistä on lähipiirissä joku bipolaarinen. Tarinoita kaksisuuntaisesta voi lukea esim. kolmekymppisten starojen elämäkerroista.

Mutta miten maailman poliisissa pärjätään sairauden kanssa?

Danesin näyttelemä henkilöhahmo Carrie saa sairaanhoitajasiskoltaan lääkkeitä, koska hän ei uskalla kertoa työpaikallaan, että hänellä on mielenterveysongelmia. Aina kun taudissa on menossa “hyvä” vaihe, Carrie saa loistavia ideoita ja pystyy ennakoimaan terroristien mielenliikkeet ja seuraavat käänteet. Carrie aistii ja “vain tietää” intuitiivisesti, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mitä jäi aiemmin huomaamatta. Silloin kaikki mieskollegat ihastelevat hyvää työtä ja kehuvat Carrieta parhaaksi tiedustelu-upseeriksi. Hyvä vaihe johtaa aina tunnelman tiivistymiseen agenttihommissa ja mania muuttuu huonoksi. Tämän jälkeen Carrie syrjäytetään, sivuutetaan tai pannaan hetkeksi virasta, koska hän on epäluotettava.

Kahden kauden aikana Carrie parkuu ja vollottaa melkein joka jaksossa, värisyttää alahuultaan niin, että on pakko matkia jo siinä vaiheessa, kun näkee Danesin kosteat silmät ja kilaroi puhelimessa mieskollegoille, koska hän nyt taas vain tietää jotain. Kun Carrie ei ulvo, hän on piinkova ja uhkarohkea terrorismintorjuja. Aina tutkimuksenjohtaja tai muu auktoriteetti sanoo, että Carrie ei saa mennä yksin sinne tai tänne, aina Carrie näytetään kipittämässä juuri sinne ja tuonne, vaikka olisi pitänyt odottaa muutama minuutti vahvistusta. En tiedä onko kaksisuuntaisen esittäminen moisena kilarointia huonoa kirjoittamista vai laiskaa ohjaamista. Ehkä sekä että. Hahmossa kuitenkin täyttyvät bipoinfon maniapiirteet, mutta ei muuta. Carriella on päällä “hyvä” mania silloin, kun hän syö lääkkeet ja “huono” silloin, kun hän jättää lääkkeet syömättä tai joku pahis ilmestyy maan alta ja on aika lähteä kentälle paukuttelemaan.

Spoiler alert – Miksi Carrie ei ole agentti vaan NAISagentti?

Carrie on CIA:n paras terroristin saalistaja, mutta rakastuu terroristiin ja sotasankariin Brodyyn (Damian Lewis), jonka kaksoisagentin roolia kaksi ensimmäistä kautta saa jännätä. Carrie tietää, että Brody on paitsi Amerikan kultapoju, myös käännytetty terroristiksi. Hän virhearvioi ja mokailee tutkimuksissa, koska on niin lääpällään Brodyyn, että antaa tunteiden viedä voiton terrorismin torjunnassa.

Mieskollegat muistavat säännöllisesti paheksua sitä, miten tunteet ohjaavat naiskollegaa. Samaan aikaan yksi jos toinen CIA:n herroista itkee lätkimään lähteneen vaimon perään ja uhriutuu: “laitoin aina työn etusijalle, rakastan häntä silti!”. Vaihtoehtoisesti miehet sarjassa ovat yksinäisiä tarkka-ampujia, joita ohjaa hullu vallankäyttämisen himo, kun pääsee ottamaan kaiken maailman varapresidentin kavereita pois päiviltä. Sarjan miehet saattavat olla myös terroristeja, joita ohjailee aivopestyn tunne siitä, että he uhrautuvat jonkin hienon ja ylevän (kuten isänmaan) puolesta. Miesten tunteita ei sarjassa kuitenkaan kommentoida kriittisesti tai paheksuta, vaikka ne aiheuttavatkin pahaa mieltä, kaaosta ja sekasortoa huomattavasti Carrien hellyydenkipeyttä enemmän.

Mielen murtaminen

Kuinka trendikkään oikeistopopulistista! Sarjassa kaikki muslimit ovat terroristeja, paitsi yksi, joka on CIA:ssa töissä. Luulin, että muslimien esittäminen terroristina, eikä esimerkiksi hyvin heterogeenisenä toimijajoukkona jäi elokuvissa ja televisiosarjoissa johonkin ysärille tai ainakin 00-luvulle. Brodyn vaimokin edustaa taattua 90-luvun amerikkalaisen elokuvan naista: kauniit kasvot, ei aivoja. Sänkyyn sen kanssa, joka kulloinkin auttaa häntä ja lapsia eniten. Oman äijän kanssa menee hyvin, kun pääsee varapressan vaimon piireihin.

Myös USA:n merijalkaväensotilaat ovat käännytettyjä muslimeja ja näin ollen myös terroristeja. Terroristi-kansallissankari Brodya pidettiin kolme vuotta kuopassa, jossa hänen mielensä murrettiin. Tämä tarkoittaa sarjassa eristämistä ja kiduttamista. Kolmen vuoden jälkeen terroristipomo otti Brodyn luokseen asumaan ja opetti tämän rakastamaan itseänsä ja omaa asiaansa ja lopulta sotilas vapautettiin Amerikkaan paukuttelemaan vallanpitäjiä hengiltä. 

Kuulostaa tutulta! Vajoan kuumehoureissa muistelemaan lukuvuotta  2014–2015, kun suoritin äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajakoulutuksen. Opettajaksi ja terroristiksi kasvattamisen metodi on täsmälleen sama, vaikkakin huomattavasti väkivallattomampi ja ilman terroristidraamaa. En ole onnistunut kuulemaan tai löytämään metodin nimeä, mutta opettajankouluttajat kyllä tietävät, mistä on kysymys. Asepalveluksen suorittaneille metodi on tuttu myös.

Metodin ideana aineenopettajakoulutuksessa on ensin syyslukukauden hajoittaa kaikki tutut, totutut ja turvalliset ajattelutavat palasiksi. Siinä missä yli-individualistinen yliopisto-opiskelija on ehtinyt tottua yksinäiseen puurtamiseen, loputtomaan lukemiseen ja kirjoittamisee ja asioiden tutkimiseen, oivaltamiseen ja kyseenalaistamiseen, yhtäkkiä hänen on pakko toimia ryhmässä toisten ihmisten kanssa ja tehdä asioita säheltäen eteen päin ilman, että kukaan ymmärtää mistä on kysymys, kun kukaan ei kerro mitään ja tietoa ei löydy mistään edes sen verran, että kalenteriin voisi merkata kaikki ajat ja paikat, kun on pakko olla jossain. On vain pakko seurata lauman mukana ja sietää loputonta epävarmuutta. Kaikki on kaoottista ja mikään ei toimi niin kuin oppikirjoissa on sanottu. Joululomalla tulee pieni kollektiivinen burnout, mutta ryhmä opetusharjoittelijoita alkaa tuntua omalta perheeltä ja kevätlukukausi menee siihen, kun palikoita kasataan uudelleen, kaaos alkaa järjestyä omalla tavallaan, tajuaa vähitellen,  että juuri näin sen pitikin mennä.

Tadaa, ajattelutapasi on muuttunut!

Onnea, kun sinusta on tullut opettaja / sotilas / terroristi. Voin yhä edelleen väittää, niin kuin opettajakoulutuksen alussa: minä en ole opettaja. Silti minä opetan, teen sitä työkseni ja olen siinä roolissa koko ajan sekä työssä että vapaa-ajalla. Niin sanoi Brodykin “en ole terroristi”. Silti hän teki ikäviä terroristitemppujaan USA:n hallinnolle, CIA:lle ja tallustelee salaa perheeltään autotalliin tekemään terroristikoulussa opittuja muslimijuttuja. Vaikka kuinka väitin, että minusta ei koskaan tule opettajaa, enkä edes halua tehdä sitä, teen sitä silti joka päivä ja jollakin tavalla jopa nautin sen tuomasta statuksesta. Brody teki samoin. Yhtä kaikki, metodin läpikäynyt alkaa toimia Isänmaan puolesta. Toiset eliminoivat oletettuja vihollisiaan, toiset opettavat sanaluokkia ja fraaseja lääkäriajan varaamiseen tai työhakemuksen tekemiseen.

Tässä kuvassa valmistan pikkujoulutarjoiluja opettajan pedagogisten opintojen äidinkielen ja kirjallisuuden opetusharjoittelijoiden pikkujouluihin joulukuussa 2014.

Jos haluat nähdä laadukasta draamaa, katso Downton Abbey. Jos haluat katsoa mielenkiintoisen rikossarjan, jossa miehet sekoilevat pääosissa, mutta on myös yksi vahva kiintiönainen, katso Better call Saul. Jos haluat katsoa juoneltaan ja ideoiltaan keskinkertaista ja arvomaailmaltaan vanhanaikaista, mutta oikeistopopulismille kättä paiskaavaa agenttijännäriä yhdellä tähtinäyttelijällä, joka itkee koko ajan, valitse Homelandin kaudet 1 ja 2.